04 heinäkuuta 2015

TERDELLÄ



Voi millaisilla ilmoilla meitä hemmotellaan! 

Nämä pari viimeistä päivää on vietetty kera pitkänmatkan vieraiden ja mikä onni meidän kohdalle osuikaan, kun säät ovat olleet näin otolliset. Uima-allas on ollut tehokäytössä, pienet vieraat ja aikuiset ovat nauttineet auringosta, ja aina välillä olemme pulahtaneet alakerran terassilta veteen hakemaan viilennystä.




Ruokailutilan terassi on vielä hieman kesken, mutta tämä pieni keskeneräisyys ei estä sen käyttöä. Täällä syödään aamupala ja muut päivän ateriat. Illalla hiljennytään lueskelemaan tai ihan vaan kuuntelemaan lintujen konserttia.










Rottinkituoli toimii sijaisistuimena, tarkoituksena on rakentaa terassin nurkkaan daybed/sohvaryhmä. Jämälautaa löytyy raksaamisen jäljiltä niin paljon, että olisi sääli heittää se menemään. Ikeasta löytyy valmiita istuintyynyjä, tosin luulen että tämä projekti siirtyy ensi kesään ja katsotaan mitä on sitten tarjolla.

Terassin laudoitus on lehtikuusta ja se saa harmaantua aivan rauhassa. Jokin säänkestävä matto on mietinnässä, jolla tilaan saisi hieman kodikkuutta. Ruokapöytä ostettiin viime syksynä Vepsäläisen alesta, samoin tämä tarjoushaukka bongasi mustat klaffituolit Etolasta hyvään hintaan.

Otetaan tästä viikonlopusta kaikki irti, helteet kuuluvat karkaavan (toivottavasti hetkeksi) meidän ulottumattomiin, kivaa iltaa ystävät!


Jane 


2 kommenttia:

JohannaL / Koti Aurorassa kirjoitti...

Mukavan näköinen terassi :) Täälläkin on nautittu kesän ensimmäisistä lämpimistä päivistä. Harmi vaan kun ne ei taida jatkua.

Janen Himassa // Jane kirjoitti...

Kiitos Johanna <3 Toivotaan että se helle vielä hellii meitä.