21 elokuuta 2013

TAPAHTUU VOL 2

 
Portaista poistettiin heti valua seuraavana päivänä vanerit, kuulemma kannattaa poistaa heti betonin kuivuttua, niin saadaan hyvä lopputulos.
 
 
 
Portaiden askelmat päällystetään ns. "nokkalaatalla", josta kerroinkin aikaisemmassa laattapostauksessani. Siitä voit lukea täältä. Itse pystyt maalataan, ehkäpä valkoisella tai sitten jollain harmaaseen taittuvalla sävyllä. Toki niin, että laatan sekä maalin sävyt poikkeavat selvästi toisistaan.
 
 
 
Raksamiehemme oli rakentanut meille väliaikaisen oven.
 


 
 
Maalämpökaivo porattiin tänään.
Kallio tuli vastaan neljässä metrissä ja 77 metrissä merivettä. Iltapäivällä kaivo oli 201:ssa metrissä, johon poraus sitten lopetettiin. 

 
 
Samalla raksareissulla odottelin vessanpyttyjä saapuvaksi (olivat tarjouksessa, aivan pakollinen ostos vaikka asentamiseen menee vielä tovi). Kun pytyt saapuivat ja jambesterit kantoivat niitä osoittamaani paikkaan, kuulin ei-niin-terveen-kuuloista-ääntä. Posliinit olivat aivan palasina ja mikä oudointa, nämä tyypit olisivat vaan jättäneet rikkinäiset pytyt pihaan. Häh, ei onnistunut!
 
Laitoin tänään tarjouspyynnön väliovista, tästä asiaa myöhemmin.
 
Mukavaa keskiviikkoa!
 
Jane
 
 

Ei kommentteja: