09 heinäkuuta 2013

LATTIAVALUJA

Hidasta on. Marraskuun muuttopäivä lähestyy uhkaavasti eikä meillä ole vielä yläkerran lattiavalujakaan valmiina. Alakertaan ne tehtiin viime viikolla. Lvi-töiden suhteen on ollut hankalaa. Tässä eräs esimerkki: lvi-asentaja saapuu aamulla työmaalle: "hei, tässä kohtaa pitää olla reikä tuosta tuonne, ei me nyt voida tehdä yhtään mitään." Ja häipyy työmaalta. Firman työnjohtaja oli kuitenkin edellisenä päivänä käynyt katsomassa että kaikki rakennusurakoitsijan tekemät työt ovat valmiina. Ja tätä rataa. Ja kun pienen äänen avaamisen jälkeen saadaan tontille säpinää niin nurkan takana odottaa uusi työt seisauttava este, ja taas täytyy sanoa muutama sana voimakkaasti painottaen.






Mutta itse aiheeseen, alakertaan on tehty lattiavalut, yläkerta on huomenna valukunnossa joten loppuviikosta sielläkin voidaan valaa. Ehkä. Voi olla että aurinko paistaa inhottavasti silmiin eikä töitä voida tehdä...




Säiden puolesta valu kuivuisi liian nopeasti, joten sitä on jouduttu kastelemaan sekä päälle on laitettu muovi jotta kosteus pysyisi edes hetken aloillaan.







Yläkerran lattia melkein valmis valua varten.
 




Katto on ulkoapäin valmis odottaen konesaumattua peltiä. Tosin tekijä puuttuu edelleenkin. Ja niin monta muutakin tarjouspyyntöä on laittamatta eteenpäin; portaiden kaiteet, saunan tarpeet, takka on valittu mutta tilaamatta ja tätä polkua... Kun lukee tätä tekstiä niin pieni raksaväsymys tuntuu paistavan tästä läpi. Tosin täällä mökillä ollaan tahkottu töitä ihan huolella, tästä meidän mansikkapaikasta tehtiin juttu erääseen lehteen...





Kesäisin terveisin!
 
Jane
 






4 kommenttia:

Tanja H kirjoitti...

Kiitos vielä tuhannesti ihanasta päivästä!

Jane kirjoitti...

Kiitos itsellesi uudesta kokemuksesta sekä oli todella kiva tutustua sinuun! Ensi kesänä uudestaan..;)

ps.kirjoitat ihanaa hääblogia!

Jane

Marjaana kirjoitti...

Huiman suloisen näköistä!!
Tulin pitkästä aikaa kurkkaamaan teidän mökki ja talo projektejanne. Hurjan hienolta näyttää!!!

Jane kirjoitti...

Hei Marjaana ja kiitos kehuista!

Mökki alkaa olla kuosissa, talon kanssa vielä aika vaiheessa. Teillä etenee hyvin, kohtahan te pääsette muuttamaan uuteen kotiin.

Jane