15 helmikuuta 2013

TALON VÄREISTÄ

Talomme julkisivun väritykset määräytyvät kaavassa olevista ohjeista. Asemakaavassa sanotaan näin:

Asuin ja talousrakennusten julkisivumateriaalien tulee olla puuta, rappausta tai tiiltä. Värityksen tulee olla pääasiassa lämpimän sävyinen punainen, keltainen, ruskea tai siniharmaa, ja julkisivusta saa enintään 30% olla valkoista.

Tämä kaavamääräys tuntuu toistuvan joka puolella Porvoota. Kun katselee vanhaa rakennuskantaa tai sitten valmistuvia rakennuksia, ne ovat väriltään sitä keltaista ja punaista, tai sitten siniharmaata. Ensireaktioni kaavamääräyksiin oli kielteinen, mikään edellämainituista sävyistä ei mene sinne ihanneväri-osioon, kun kyseessä on talomme väritys. Tämän toki tiesimme ennen tontin ostoa, joten talon värivalinnat täytyi miettiä jo varsin aikaisessa vaiheessa. Toiveena oli talo, joka olisi joko valkoinen tai sitten grafiitinharmaa, melkeinpä musta.


vanha Porvoo



Uuudisrakentamista tois puol jokkee eli länsirannalta
 
 
 
 
Tässä kohtaa pienikin ymmärtää yhtenäisen kaupunkikuvan rakentamisen edellytykset, eli uudisrakentamisen värityksen täytyy istua vanhaan, olemassa olevaan rakennuskantaan. Mutta sitä en käsitä, että uudisrakentaminen - joka tapahtuu n. 8 km etäisyydellä Porvoon keskustasta - tulee noudattaa tätä samaa linjaa. Ja tämä ei koske vain meidän alueen määräyksiä. Ehkä nämä ovat asioita joita ei sitten ymmärrä, sekä kaavoittajalla on tietenkin visio koko kaupungin alueella tapahtuvasta punakeltasiniharmaasta rakentamisesta. Ja niitä makuja kun on niin monia. Eli pois oman talon ympäriltä...
 
Mennään kuitenkin meidän talon väritykseen. Väritys noudattaa aika simppeliä, ja joku voisi sanoa  aika mielikuvituksetonta linjaa. Meille tulee valkoista, ruskeaa ja harmaata. Niitä sävyjä mitä löytyy asuntomessuilta ja lammi-kivitalon esitteestä, eli ei poistuta omalta mukavuusalueelta... Julkisivu on osittain rapattu, joka on yhdistetty laudoitukseen. Valkoista laitetaan niin paljon kuin sallitaan, ja vielä 1%:lla yli. Mukaan ei lasketa ikkunoiden pinta-aloja, joten aika mukavasti tuota toivottua sävyä saamme. Rapattu pinta on siis valkoista, löytyy tikkurilan facade värikartasta numerolla 4980. Kävin kurkkaamassa tikkurilan omilla sivuilla olevaa kartastoa, ja ainakin oma koneeni vääristää kaikki värit aivan joksikin muuksi. Tämä sävy on siis vaaleimmasta päästä koko kartasta. Laudoitus sävytetään tikkurilan valtti akvacolorilla, sävy heinä 5064. Ja sama homma tuonkin värin kanssa, sävy näyttää pöllön oksennukselta, jos tuolta tikkurilan sivuilta katsoo. Vuoden 2012 asuntomessuilta löytyi kohde, jonka värit ovat kohtalaisen samankaltaisia tulevaan taloomme verraten.
 
 
 
Kyseessä siis passiivitalon villa ideal.
 

 
 
Lopullisen sävyn valitsemme ennen lautojen maalaamista. Kaupungille toimitettiin rakennusluvan hakemisen yhteydessä nuo edellämainitut sävyt, mutta haemme tarvittaessa lupaan muutosta, jos uuteen väriin päädymme. Katto on sävyltään harmaa RR23, samoin ikkunanpielet.  Sokkelit ovat vaaleanharmaat, sävy 4977.  Kävimme ostamassa pienet purkit maaleja, joita sitten kevään koittaessa sudimme johonkin laudanpätkään, ja näin pääsemme katsomaan miltä värit näyttävät luonnon valossa. Ja nyt ei haittaisi, vaikka sitä luonnonvaloa tulisi enemmänkin tuolta taivaalta.
Hyvää perjantaita, tämähän on viikon paras päivä, eikö niin..;)
 
 
Jane

 


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En tavallisesti lue blogeja, mutta tätä tulen taatusti seuraamaan.Suunnitelmat näyttävät toosii hyviltä!Tässähän nousee pesänrakennuskuume itsellekin.. ;)
-Niko

Jane kirjoitti...

Kiitos Niko, matkaa vielä paljon edessä, että saamme uuden kotimme valmiiksi. Tervetuloa mukaan ja toivottavasti saat ideoita siihen joskus toteutuvaan pesääsi! Koita jaksaa myös ajoittaisia "akkojen" postauksia, kuten tuo ylläoleva virkkaus teksti..;)